Ihmettelin, miksi on niin vaikeaa tämä töihin lähtö. Olenhan aina pitänyt työstäni. Ei tällaista motivaation puutetta ole aikaisemmin ilmennyt. Luettuani kirjan asiat alkavat selkiintyä, myös se vastenmielisyys töihin lähtöön.

Jouduin sen tosi asian eteen, miksi teen sitä mitä teen. Aluksi se oli vaan hauskaa. Kun sain vastuullisia tehtäviä, olin vielä sitä mieltä, että en ole paras taidoiltani, mutta olen paras vetämään porukkaa. Sitten minulle ei enää riittänyt se, vaan halusin olla paras kaikessa. En kokenut saavani hyväksyntää tehtävissäni enkä taidoissani. Aloin kilpailla toisten kanssa. Jokainen uusi, joka oli taidoiltaan parempi, horjutti minun itsetuntoani ja koin heidät kilpailijoina. Halusin olla Kingi. Olin hyvin matalalla itsetunnolla liikkeellä. Hain hyväksyntää sieltä, mistä sitä en varmasti tulisi saamaan. Ja niinhän minä olen tehnyt koko ajan. Olen mennyt naimisiinkin sellaisten ihmisten kanssa, joilta en varmasti saa sitä mitä olen vailla. Ensimmäinen mies hakkasi - se siitä läheisyyden kaipuusta. Toinen on itse ihan rikki eikä pysty antamaan minulle sitä, mitä minä olen vailla, eipä silti en minäkään anna hänelle mitään. Enkä pyydä.

Viimeisen hätähuutoni yhteisölle huusin juhlien valmisteluissa, kun minun saavutuksiani ei haluttu esitellä julkisesti. Koin sen hyvin tärkeäksi, eihän yhteisö ollut sitä koskaan sanonut ääneen. Sitten kun se kuitenkin tehtiin, tunsin itseni aivan tyhjäksi.... hetkellisesti minusta tuntui, ettei minulla ole enää mitään annettavaa tällä saralla.

Työssäni minulla kuitenkin on parhaimmat mahdollisuudet saada sitä, mitä olen vailla: hyväksyntää sellaisena kuin olen. Minun on vain uskallettava olla sellainen kuin olen. Minun pitää tunnustaa Rakkauteni niitä ihmisiä kohtaan. Olen pantannut ja sairastunut vahvuuteen.