Ei vieläkään vastausta seurakunnalta. Soitin ja kysyin, onko kyselyni tullut perille. Oli tullut. On kiireitä. Sukututkimusvirkatodistukset ovat viimeisenä työjonossa.

Mitä se muuttaisi. Tiedänhän jo nyt melkoisella varmuudella, että se on pikkusisko. Tulin niin surulliseksi, kun ajattelin sitä viikon vanhaa vauvaa kylmässä ja pimeässä haudassa. En ole itkenyt isänkään kuolemaa. Yhtenä iltana se kaikki kaatui päälleni enkä meinannut päästä tolpilleni ollenkaan. Minulle tuli hajoamisen tunne. Aivan kuin koko persoonani murenisi, se oli pelottavaa. Enää en saa kiinni surusta. Arkku on napsahtanut jälleen kiinni.

Kuitenkin koko elämäni on muuttunut. Minun pitäisi jaksaa nousta mieleni alhosta Loppiaisen jälkeiseen työelämään. Motivaatio on laskenut nollaan. Olen ollut kaksi kuukautta pois töistä ja tuntuu, etten millään enää jaksaisi/haluaisi mennä töihin. Työni, joka on ollut minulle yli puoli elämää, on menettänyt merkityksensä. Kevään jälkeen pitäisi käydä vielä kaksi vuotta töissä.... mistä saan voimaa siihen?